Maistelumatkalla – Ravintola Kannas 80v

Ravintola Kannas

Olen usein kävellyt tämän ravintolan vierestä ja miettinyt minkälainen paikka Kannas onkaan mutta sisällä en koskaan ole käynyt koska ravintolan avaamisaikaan olen yleensä jo poistunut Helsingistä. Sain kutsun tulla tutustumaan ravintolaan ja listalle oli juuri tuotu 80v juhlamenu sopivasti joten makumatkalle Ravintola Kannakseen!

On uskomatonta että vielä vuonna 2019 on mahdollista astua ravintolasaliin jossa sataman duunarit ja muu kansa alkoi viihtymään jo vuodesta 1939 asti!

Oli hauska nähdä että ravintolasali oli heti alkuillasta asti täynnä ihmisiä ja iloinen puheensorina täytti ravintolan. Asiakkaana oli nuoria ja iäkkäämpiä asiakkaita joten Kannaksen tarjonta toimii selkeästi kaikille eikä hieman syrjäinen sijainti tunnu paikan tietäviä häiritsevän. Asu on vapaa ja ääntäkin saa pitää.

Ravintolassa oli kattava valikoima juomia ja oluisiin tunnuttiin selkeästi panostettavan.

Etanapannu

Etanapannu oli takuuvarma herkku, Kannaksen versio on kermaisen hyvä.

Jokirapuleipä

Jokirapuleipä sisältää jokiraputartaria, hunajapaahdettua fenkolia, mummonkurkkua ja saaristolaisleipää. Rapu ja saaristolaisleipä on hyvä yhdistelmä.

Saslik

Saslik kuuluu Juhla Menun ruokiin. Lihavartaan kanssa tarjotaan kurkkujugurttia, paahdettua tomaattia ja valkosipuliperunoita. Maukas setti!

Negroni

Myös drinkkivaihtoehtoja on kiitettävästi tarjolla. Listalta maistoin Negronin ja Gintonicin.

Ravintola Kannas

Ravintolassa on koruttoman kodikasta, tummat värisävyt kertovat ravintolan pitkästä historiasta.

Paikka on rento ja viihtyisä, kenties sataman ja meren teemaa voisi vielä tuoda lisää esiin somistuksessa ja vaikkapa annosten nimissä.

Täällä vierailen kyllä toistekkin, Kannaksen burgeri pitää ensimmäisenä käydä testaamassa 🙂

Ravintola Kannas

RAVINTOLA KANNAS

Eerikinkatu 43

00180 Helsinki

Ostereita ja vodkaa Rivolissa 26.4.2017

Ravintola Rivoli järjesti 26.4.2017 mediatilaisuuden jossa esiteltiin ravintolan historiaa, ideaa ja juhlistettiin  55 vuoden elämäntyön tehnyttä Ragni Rissasta joka on luonut ravintola Rivolin ja tuonut Helsinkiin Ranskalaista ruokakulttuuria ostereine ja muine meren antimineen.

Herkulliset osterit

Ravintola Rivolin tarina jatkuu ja vetovastuu siirtyy Ragni Rissasen lapsenlapsille Jenni ja Jesse Jokilahdelle.

Ragni Rissanen kertoi ravintolan pitkästä  historiasta mielenkiintoisine yksityiskohtineen.

Ragni Rissanen

 

Tilaisuudessa esiteltiin Rivoli House Drink RHC joka on baarimestari Jan Lindgrenin kehittämä.

RHD

Drinkin makumaailma oli todella onnistunut.  Alkoholina luonnollisesti Korpimaan Kyynel premium vodkaa.

RHC reseptiikka

Osterit ja RHC on täydellinen pari

Jan Lindgren kouluttaa Rivoli House Cocktailin valmistusta

 

Ravintola Rivolin tarjoama maistelumenu oli todella herkullinen. Lautanen piti sisällään ravintolan listalla olevia tuotteita.

-Saarikuha (kerma,sipuli,tillikastike)

-Saaristolaisleipä Skagen

-Simpukka (chili,paprika,valkosipuli ja yrttejä)

-Viiriäisen koipi (lehtipersiljamajoneesi)

-Mustekala (sitrusmajoneesi)

-Parsa (pähkinämarinoitu)

-Rosmariini CremeBrulee

Rivolin herkkuja

Creme Brulee

Viininä oli hapokas ja ruokiin sopiva nuori Domaine Laurent VOGT Riesling.

Domaine Laurent VOGT 2015

Tilaisuus oli mahtava pääsy tutustumaan Rivolin historiaan ja herkkuihin.

Kiitos Ravintola Rivolille ja Korpimaan Kyyneleelle. Ravintola Rivoliin on ehdottomasti tultava uudestaan nautiskelemaan.

Juhla on päättynyt.

Korpimaan Kyynel Viina launch party

Korpimaan Kyynel Viinan lanseeraustilaisuus

 

Korpimaan Kyynel Viina

Sain kunnian tulla kutsutuksi Korpimaan Kyynel viinan lanseeraustilaisuuteen 16.3.2017. Tilaisuus oli luonnollisesti Helsinki Distillery Companyn Tislaamo baarissa jonka lattian alla Korpimaan Kyynel viina valmistetaan.

Niille joille Korpimaan Kyynel Viina ei ole vielä tuttu tiedoksi että kyseessä on kotimainen premium tason kirkas viina. Maku on hyvä snapsina tai maistelu juomana ja luonnollisesti erilaisissa drinkeissä. Itsestä tuli välittömästi ensimaistelun jälkeen Korpparin ystävä.

Korpimaan Kyynel Viina Cocktails

Tarjolla oli herkullisia Korpimaan Kyynel pohjaisia drinkkejä joita Tislaamo baarin ammatilaiset taidokkaasti valmistivat.

Täydellistä tarkkuutta!

Sieltä sitä tulee

Drinkit valmistuvat

Kyynel VT

Korpimaan Jam

Kyynel Sour

Korpimaan Mule

Tislaamo Bar

Tislaamo Bar