Destille Berlin 2017

Taas koitti aika vuodesta jolloin laadukkaiden pientuotantojuomien ystävän oli aika suunnata Destille Berlin tapahtumaan.

Destille Berlin

Tapahtuma järjestettiin kuudetta kertaa ja sinne osallistui 120 näytteilleasettajaa yli kymmenestä maasta. Suomesta paikalla oli Helsinki Distilling Company ja Kyrö Distillery tuotteineen. Toivottavasti tulevina vuosina saadaan kaikki Suomalaiset valmistajat paikalle.

Helsinki Distilling Company
Kyrö Distillery

 

Destille Berlin tapahtumassa  kisaavien juomien valmistuksessa ei hyväksytä mitään keinotekoisia aromeita,  väriaineita tai makeuttajia, GMO raaka-aineet ovat myöskin kiellettyjä.

Berliinissä oli lauantaina +23 lämmintä joten keli oli mitä pahin isolle tapahtumalle, t-paita ja shortsit olisi olleet loistava vaatetus tapahtumaan 🙂

Tapahtuma järjestetään vanhassa varuskuntaleipomossa ja näytteilleasettajia oli tänä vuonna kahdessa kerroksessa. Varaamani yksi messupäivä oli liian vähän, ensi vuonna pitää käydä lauantaina ja sunnuntaina. Tapahtuma on sen verran iso että en kerinnyt maistella kuin murto osan tuotteista.

Destille Berlin on loistava tilaisuus keskustella ginien valmistajien kanssa. Sisäänpääsyn maksaessa saat maistelulasin jonka kanssa voit maistaa valmistajien ständeillä heidän tuotteitaan. Voit myös ostaa pullon kotiinviemisiksi.

 

Windspiel ginin raaka-aineet

Windspiel ginin ginisuklaat olivat todella herkullisia!!

Windspiel ginin tuotteista maistoin Reserven ja Sloe ginin ja varsinkin Reserve oli miellyttävän makuista.

Tislaamomestari Mykkänen iloisena, Helsinki Dry Gin sai kultaa tänäkin vuonna Berliinissä
Rude Gin Gold medal
Rude Gin

Hampurista tulevalla Skin Ginillä oli taas tyylikkäät Edition pullot. Itse ginikin on raikas maulleen, valmistuksessa käytetään Marokon minttua.

Skin Gin
Skin Gin
Skin Gin

Siegfried ginin osastolla pääsin maistamaan Distillers Cut versiota.

Distillers Cut #1
Mr #siggi

Tapahtuman virallinen mixeri on Aqua Monaco

Aqua Monaco
Daisy Gin
Isle of Harris Gin

Niemand Ginin herrasmiehet olivat uuttaneet giniänsä Mirabelle hedelmiin, drinkki oli todella herkullinen.

Liebliche Mira

Vermouth Royal

 

Sunnuntai illan huipennus oli Disco Ensemblen konsertti jossa Kyrö Distilleryn Saksan brand ambassador Max Rye myi Napuedrinkkejä ständillään.

Napue & Max Rye
Disco Ensemble